Insta

Steam ID

PSN ID

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Star Ocean First Departure PSP

Alkuperäistä kansitaidetta japanin Super famicon versiosta.
Tälläinen roolipeli klassikko japanista jo vuonna 1996 SNESsille ilmestynyt avaruus saaga sai remaken vuonna 2007 japanissa ja vuotta myöhemmin USAssa ja EUssa. Jos joku muistaa miltä alkuperäinen näytti SNESsillä niin kyllähän sitä muutosta melkoisesti tuli tässä uusioissa, alhaalla paljon kuvia kerralla joista näkee erot wanha vs uusio.

Snessin taistelu
PSPllä taistelussa käytettävät spritet ovat jo huomattavasti vähemmän pikselimössöä
Keskustellaan hetki juonesta. Pelissä ohjataan aluksi kolmea hahmoa planeetta Roakilla, nuorisoa joka on ottanut kyläpoliisin työt harteilleen. Eli käytännössä ulkopuolelta tulevia bandiittoja pätkii turpaan ja toimittaa tavaroita naapuri kaupunkiin etc. No naapuri kaupungissa puhkeaa mystinen epidemia joka kivettää asukkaat, tätä tutkiessaan kolmikko törmää maasta tulleisiin ihmisiin jotka myös tutkivat tätä biologisen sodankäynnin tapahtumaa. Kaverukset lyöttäytyvät ihmisten matkaan saadakseen parannuksen tähän kivetys tautiin. Kyllähän siinä vähän aikamatkaillaan kun suurinosa pelistä käydään 300 vuotta ennen aloitus pelin tapahtumia ja loppupeli oikeastaan vasta nykyajassa. Hahmoja on 4 pakollista ja olikos 6-7 valinnaista hahmoa jotka saa mukaansa halutessaan, osa tosin on erittäin vaikea saada mukaansa sillä silloin ei saa olla joku muu hahmo mukana. Käytännössä siis kohtalaisen wanhan ajan pelasta maailma meininki, joka ei vuosien saatossa ole muuttunut miksikään RPG peleissä.

Puhuminen ja liikkuminen tapahtui ennen 2D hahmoilla 2D maailmassa
Taisteleminen on hack/slash tyylistä napin rämpyttämistä, mutta tämä toisaalta tekee taisteluista huomattavasti nopeatempoisempia mitä esim FF sarjassa, eikä sovi siis unohtaa että nappeja pitää oikeasti painaa eikä vain pitää pohjassa kuten nykyaikaisissa RPG peleissä tuntuu olevan tapana. On perus hyökkäykset ja kaksi erilaista erikoishyökkäystä joita saa kun hahmon kokemuspisteet karttuvat. Symbologian käyttäjät (maagit) osaavat parantaa ja hyökätä mutta normaalissa taistelussa eivät ole vahvoilla jos eivät taitojaan ehdi käyttämään, niissä kun on pieni viive ennenkuin voi seuraavan taidan posauttaa vihollisen niskaan. 

Staattiset hienot 2D taustat joihin semi 3D hahmot laitettiin liikkumaan PSPllä
Huono kuvanlaatu mutta PSPn valikko kuitenkin kyseessä
Star Ocean peleissä on myös ominaista että hahmoille voi opettaa erilaisia taitoja, kuten kokkaaminen, aseiden tekeminen, soittaminen etc. Jotkut taidot nostavat hahmon eri statseja, osan taidoista ollessa täysin oma juttunsa. Esimerkiksi viheltelyllä ei ole vaikutusta statseihin mutta opitpa kutsumaan luolastoissa linnun joka voi käydä puolestasi kaupassa ostoksilla. Aika paljon näpräämistä ja hyötyä näistä taidoista on, varsinkin kun hoksaa mihin taidoista kannattaa ensin panostaa taitopisteet. 

Snessillä ei ollut ihan niin virtaviivainen valikko mielestäni.
PSPllä päästiin maailmankartalle liikkumaan kameran kuvatessa selän takaa
Snessillä paikasta paikkaan liikkuminen tapahtui ns. putkessa
Huhhuh, tulipas siinä näitä eroavaisuuksia. Nykyaika toi myös mukanaan ääninäytellyt tärkeät keskustelut ja anime välivideot. Sekä jonkunlaisia viilauksia taisteluihin ja bugien korjausta. Loistava RPG peli edelleen ja uusio versio toi nykyaikaisia mukavuuksia joten en voi kuin suositella JRPG ystäville.

Arvosana 7½/10

Hyvää

+ Juoni vaikka onkin ns. maailmanpelastaja meininki
+ Hauskoja private time tapahtumia kaupungeissa
+ Taistelu toimii
+ Taidoista hyötyä
+ Peliä ei ole turhaan pitkitetty
+ Scifiä ja "ritari" meininkiä yhdistelty hyvin

Huonoa

- Välillä taistelut ovat hyvin epäreiluja (kivettäviä vihollisia tai paralysoivia jotka tappaa heti alussa koko ryhmän ja ei ehdi edes parannuksia tekemään kun koko ryhmä on jo kivetetty, vasta myöhemmin saa sellaisia amuletteja/panssareita ettei näistä ole enää haittaa).
- Pelissä on erittäin vaikea saada joitain hahmoja mukaansa ja se vaatii siis käytännössä netin läpipeluu ohjeiden tutkimista jotta saa haluamansa hahmot mukaan.
- Sama pätee myös joihin taitoihin, joko yrityksen ja erehdyksen kautta saa tehtyä parhaat panssarit ja aseet, tai vilkaisee netistä mitä pitää käyttää minkä kanssa että saa ne tehtyä ilman että kallisarvoiset mineraalit menevät hukkaan.


Miksikö vain 7½? No siksi kun tässä on tietynlaisia wanhan ajan ongelmia ja uusi pelaaja tekee varmasti alussa perustavanlaatuisia virheitä valitessaan ensimmäisiä taitojaan. Levelgrindaaminen on välillä pakollista mutta jos on osannut oikeat taidot valita niin lvl upit tulevat hyvin nopeasti ja taitopisteitä kertyy suorastaan ropisten, mutta vain jos olet valinnut ne oikeat taidot. Loppu pomokin oli loppusissaan hyvin helppo kun päähahmoni oli jo liki 80lvl ja melkein kaikki skillit tapissa. Loppupomon pieksin alle 10 minuutissa mikä ei toisaalta ole paha asia mutta kun oppi peliä pelaamaan "oikein" niin tämä on melko helppo JRPG peli eikä tarjoa juurikaan uudelleen peluuarvoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti