Insta

Steam ID

PSN ID

torstai 30. toukokuuta 2013

Jos sitä yhden oluen arvostelisi.

Niin, onpas tuo ollut hetken jo paperilla pyörimässä niin pistänpäs tännekkin.

Tuntematon Sotilas

  • Normaali Suomi oluen tuoksu
  • Ei ole kyllä tuntematon maku ainakaan
  • Hyvin ylihintainen laatuunsa nähden
  • Normaali olut jolla "hieno" nimi
  • Samaa kuin perus Olvi
Kallista kuraa


Niin, tälläinen pettymys tällä kertaa. Olvin tehtaalta oli kyseinen tuotos ja tosiaan ihan normaali Olvi oluelta se maistukin. Kuvan nyysin suoraan Olvin sivuilta, olin unohtanut ottaa kuvan tästä roskasta. 








Sellaista vielä tänne loppuun ajattelin kirjoittaa, että saa nähdä milloin jaksan seuraavan kerran olutta maistella. Onhan noita maisteltavia kyllä paljon, mutta kun suurin osa on sellaista kuraa tai mitäänsanomatonta ettei niitä oikein innosta edes juoda. Muutenkin tuntuu että on jo olut kiintiöt kohta tälle kesää täynnä. Noh, koitan taas kerryttää kuitenkin muutaman yhdelle sivulle kerralla sitten. Mutta aikaa voi mennä, jos täällä nyt joku niin innokas lukija niitä arvosteluja odottaa. Johtopäätökseni tähän mennessä Suomi oluista kyllä on sellainen...ei hyvä. Kyllä niitä tosiaan juo, mutta maku ei ole mikään "hyvä" minun mielestäni. Kyllä saksalaiset osaavat paremmin. Tosin nämä Keisari oluet yllättivät enkä Nikolaita ole vielä päässyt edes maistamaan, että ehkä vielä on toivoa suomen olut teollisuudella. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti