Insta

Steam ID

PSN ID

perjantai 28. elokuuta 2015

Beyond: Two Souls PS3


Nyt on tämäkin alta pois. Oikeastaan ollut jo muutaman päivän läpi pelattuna mutta ollut niin paljon muita kiireitä etten ole blogiini joutanut kirjoittamaan. Korjaan siis asian. Pyrin tekemään spoileri vapaan arvostelun.

Heavy Rain pelin tekijätiimin (Quantic Dream) uusin tuotos ilmestyi jo 2013 vuoden lopulla. Nythän tästä on suunnitteilla uusio versio uuden sukupolven laitteelle. Itselläni aikoinaan jäi ostamatta kun muitakin pelejä tuli ovista ja ikkunoista pelattavaksi. Nyt siis tämäkin sivistyksen aukko paikattu.

Pelissä seurataan Jodie Holmes nimisen naisen ja hänen henki kumppaninsa Adamin edesottamuksia lapsuudesta aikuisuuteen. Pelissä siis hypitään melko paljon eri ajanjaksojen välillä. Välillä käydään lapsuudessa, yhtäkkiä aikuisuudessa sitten teini iän vaiheessa ja taas lapsuudessa. Eli melkoista pomppimista ajassa. Syy pomppimiselle selviää kun pelin pelaa läpi. 

Jodie about 20v?
Omasta mielestäni tämä ei ole niinkään peli, mitä se on elokuva. Interaktiivinen elokuva tosin. Melkoisessa putkessa peli menee mutta joissakin kohdissa on muuttujia. Mitä vastaat tai teet kun tapaat jonkun. Joissain action kohtauksissa se yksi nyrkin isku naamaan ei aiheuta game over ruudun läsähtämistä kuvaruutuun, vaan Jodie saa vielä yhden jos toisenkin mahdollisuuden selvitä tilanteesta. Eli käytännössä itselläni ei tullut kuin kahdessa kohdassa koko pelin aikana sellainen töpeksintä että peli päättyi siihen. Aikaa läpipeluuseen meni itselläni sellaiset 10-14h. (peli ei kerro kulunutta/käytettyä aikaa niin heitän arvion)

Jodie 6v?
Niin takaisin siihen interaktiiviseen elokuvaan. Pelissä suurimmaksi osaksi pelataan kun liikutetaan Jodieta tai Adamia. Ruudulle pompahtaa välillä näkyviin mitä nappia pitää joko näpyttää tai pitää pohjassa. Liike kohdissa ei niinkään tule neuvoja vaan pitää osata itse lukea mihin suuntaan Jodie on liikkumassa ja liikuttaa Jodieta liikkeen suuntaan. Näissä on tiukempi aikaraja ja juurikin näissä kohdissa hommat voi kusta. Muuten "peliä" ei oikeastaan pelatakkaan. Kuten sanoin, lähinnä keskusteluissa on jonkinverran valinnan vapautta, muuten mennään selkeässä putkessa.

Jodie 25v?
Graafisesti peli on hahmoiltaan ainakin komeaa katseltavaa, kun ajatellaan että tämä on kuitenkin PS3 viimeisimpiä isoja yksinoikeus pelejä. Ikävä kyllä hahmot ovat tönkösti liikkuvia ja maisemien tekstuurit ovat sitten jotenkin "irrallisia"...voisi ajatella että tässä on jonkinasteinen Resident Evil 1-3 tyyppinen graafinen kikkailu, taustat on staattiset mutta jotenkin rumat, kun taas hahmot ovat hienoja, mutta jotenkin kankeita. Välillä jopa minun silmiini osuu framedroppeja ja ruudun repimistä mikä on häiritsevää välillä.

Äänimailma...no ääninäyttely on ainakin hyvin tehty, onhan tässä Willem Dafoe ja Ellen Page ääniltään ja ruumiiltaan mallinnettu peliin. Musiikit menivät itseltäni ainakin täysin ohi...kai siinä joku raita aina taustalla on pyörimässä ollut? Musiikillisesti ainakin melko mitäänsanomaton.

Melko hyvin ne kasvot on saatu mallinnettua
Pelattavuus ei ole kohdillaan, liikkuminen on todellakin erittäin kankeaa ja välillä on vaikea päästä edes ovesta ulos. Tankki kontrollit vaivaavat peliä. Sekä johtuen jälleen kerran pelin/elokuvan interaktiivisuudesta niin aika paljon turhaa kikkailua tässä tuntuu olevan. Hahmosi herää paina tattia ylös että hahmo nousee, hahmosi nousee, paina taas tattia johonkin päin että hahmo tekee jotain.  Pelissä on jonkin verran sellaista...öööö fiilistelyä? Eli voit mennä peilin eteen esmes ja hahmo tekee jotain peilin edessä. Kaikkea "turhaa" tekemistä siis pelistä löytyy. Itsekkin eräässä pelin ajanjaksossa, kun Jodien piti ruokaa laittaa, niin koitin huolehtia ettei ruoka pala pohjaan. No eihän se perkele olisi edes voinut pohjaan palaa, kun tälläistä vaihtoehtoa ei pelissä edes ollut!! Turhaan kävin välillä kyttäämässä ruuan perään.


Juoni on kenties se yksi ainoa joka pelin pelastaa. Onhan se mielenkiintoista tietää että miksi pienellä 6v tytöllä on henkikaveri joka välillä on hyvin ilkeä ja tottakai hallitus haluaa tästä hyötyä sotilaallisessa mielessä. Omasta mielestäni juonellisesti peli oli ihan hyvä. Toisaalta tämä olisi voinut toimia elokuvana kenties paremmin. :D

Arvosanaksi annan tälle epäpelille 6½/10. PS3 tehot eivät vaan tahdo enää riittää ja se näkyy. Peli koittaa olla liiaksi elokuva eikä peli. Jospa osa ongelmista korjaantuisi uusio version myötä. En tiedä, sillä itselleni riittää kun on kerran tämän läpi pelannut. Vaikka pelissä on erilaisia loppuja useampia (24kpl olla pitäs), itseäni ne eivät jaksa niin paljoa kiinnostaa, että toista kertaa läpi pelaisin.

Ps. Kuvat pöllitty google kuvahaun kautta. 

Hyvää

+ Ääninäyttely
+ Hahmojen kasvomallinnus
+ Juoni

Huonoa 

- Kankeat kontrollit
- Onko tämä edes peli
- Mitään sanomaton musiikkiraita
- Framedropit ja screen tearing
- Turhat kikkailut 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti