Insta

Steam ID

PSN ID

lauantai 2. toukokuuta 2015

The Incredible Adventures of Van Helsing


Huhhuijaa. Sainpahan taas yhden pelin vähemmäksi. Tämäkin on kohtuu pitkään ollut pelattavana mutta piti niinsanotusti itseä ottaa niskasta kiinni etten hukkuisi matkalla keskinkertaisuuden synkkään suohon.

Kyseessä on siis Diablo klooni, eli Hack & Slash pelisarjaan kuuluva peli, paperilla tämä kuulostaa ihan hyvältä H&S peliltä. Harvasta indie pelistä tosin on Diablon tappajaksi, kuten esimerksi tästä EI ole. 

Peli on toisaalta mielenkiintoinen, koska fantasia öllit ja maineikkaan Van Helsingin nimellä peli koittaa ratsastaa. Joitain asioita on ihan hyvin tehty mutta kuten jo aiemmin mainitsin, peli on hyvin keskinkertainen tekele. Vihollisia tulee laumoittain päälle, mutta niiden teurastaminen ei ole pitemmän päälle hauskaa vaan erittäin puuduttavaa. Luojalle kiitos että peli ei ole järin pitkä. Vain kolme chapteria pelistä löytyy. Ensimmäinen chapteri on ihan hyvä ja mielenkiintoinenkin jopa, toisessa chapterissa alamäki alkaa.


Juonikin on hyvin...kökkö? Kyllä. Jep. Kökkö kuulostaa juuri siltä mitä haen. Niinkuin joku fangirl/boy olisi pikaisesti hutaissut kasaan muutaman idean ja niiden pohjalta peli on tehty. Van Helsingingin poika on tulossa kotiin matkaltaan aave ystävättärensä kanssa ja huomaakin että kotikaupungissa on hullu professori leikkinyt Frankensteinia. Osa vihollisista on ihan mielenkiintoisia tämän vuoksi, löytyy steampunk henkeä pelistä. 

Hahmoluokkia on kolme kappaletta. Hunter joka käyttää joko pistoolia/kivääriä tai miekkaa/miekkoja (periaatteessa tuntuu että tämä on juurikin se Van Helsing ja muut hahmot ovat jälkikäteen lisättyjä)
Thaumaturge joka vissiin on jonkin sortin maagi. Mekaanikko joka käyttää Ghostbusters leffoista tuttua protonpackia aseena.


Taisteluhan se näissä peleissä tärkein on, ikävä kyllä tästä jotakin puuttuu. En osaa sitä sanoa mutta hahmojen taidot ovat jotenkin hanurista ja raskaita/hankalia käyttää. On hienon kuuloista että esimerkiksi voit liekinheittimeen lisätä taidoksi napalmi ruiskutuksen. Sinun pitää vaan muistaa taistelun tiimellyksessä painaa joko A tai S nappia kerran tai pari kun olet kerännyt hahmollesi RAGETUSTA (mitä peli välillä aiheuttaa) tappamalla vihollisia ja sen jälkeen päästää hetkeksi irti hyökkäys napista että seuraavalla hyökkäys kerralla teet napalmin aiheuttamaa lisävahinkoa pienen hetken. Miksi on pitänyt tehdä näin vaikeasti käytettäviä taitoja? Miksei tämäkin olisi voinut olla täysin passiivinen taito siihen perushyökkäykseen? Tähän on hyvä vetää vertailuksi Diablo 3. Sinulla on perushyökkäys johon saat valita ns. boosterin. Tässä on sama periaate mutta sinun pitää aktivoida joka hyökkäys kerralla tämä järkiään passiivinen taito erikseen. 

Kykypuu
Oikeasti, itse menin pelin mekaanikko mikä ihme olikaan hahmolla. Eli ei minkäänlaista lähitaistelua hahmolla ollut. Liekinheitintä käytin ja sähköpierua myös. Muuten en oikein mitään muuta käyttänyt, paria erillistä taitoa sitten kuten mekaanisia hämähäkkejä (kestivät vain pienen hetken) tai turretteja (hitaita ja erittäin vähän vahinkoa aiheuttavia) muihin en jaksanut edes vilkaista, vaikka "valinnanvaraa" periaatteessa olla pitäisi. Taidot ovat vain niin tuhkamunia, niistä puuttuu se pieni UUMPH tai jokin sellainen, peli on kokonaisuudessaan ponneton kokemus muutenkin ja viimeistelemättömyys on selvästi nähtävissä.

En ymmärrä miksi peli on saanut niinkin hyvät arvostelut muilta ihmisiltä. Siinä oli se yksi syy miksi tämä jossain määrin edes itseäni kiinnosti, koska kullan kans ollaan Diablo faneja ja sen tyyliset pelit on aina...no melkein aina mukavia pelattavia kaksistaan, tätä ei edes se coop pelastanut.

Arvosana 4/10

Hyvää

+ Ihan hyvän näköinen peli
+ Aihepiiri
+ Hinta (tuli bundlen mukana niin menikö 1€ tähän peliin?)

Huonoa

- Puuduttava
- Taidot munattomia
- Juoni
- Vihollisten toistuvuus
- Pomot
- Kamera
- Liikkuminen
- Aika moni muukin asia, bugeja ja hiomattomuutta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti