Insta

Steam ID

PSN ID

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Arvostelu Vol. II

 Tässäpä varsin tuore peli vaihtelun vuoksi. Tarina sijoittuu aikaan  ennen Resident Evil 5 tapahtumia ja valoittaa hieman enemmän BSAA  toimintaa (Bioterrorism Security Assesment Alliance). Pelissä pelataan useilla eri hahmoilla useammassa eri paikassa. Eli  kaikki tapahtumat eivät tapahdu vain laivalla. "Suomea" nähdään  ainakin erään tapahtumapaikan nimen perusteella sen verran (Valkoinen  Mökki) että  täällä Suomessa on paljon susia, salainen lentökenttä,  bioterroristeja (kettutytötkö asialla?!) ja korkeat vuoret. Ei taida  japoneeseilla olla maantieto kohdillaan. Välillä käväistään menneissä  tapahtumissa sekä sukelteluakin löytyy.   

Pelattavavuus.   Sen mitä iitse tähän voin sanoa niin en tiedä, kannattaako peliä edes  pelata ilman circle pad pro lisälaitetta. Kyseisellä laitteella saat  toisen tatin 3DSsään ja sillä katsellaan ympärille ja tähdätään.  Toisella tatilla hoidetaan liikkuminen. Nyt jopa voi ampua JA likkua,  uusinta uutta Resident Evil maailmassa. (Siis jos ei sivu tuotoksia  oteta lukuun kuten vaikka Outbreak) Todella hyvin tehty, tähtääminen  on hieman hakusessa mutta en sen kummemmin säädellyt näitä asetuksia,  oppi kyllä tähtäämään päähänkin kohtuu nopeasti.

Graafinen ilme ja äänimaailma.   Tämä on mahtavuutta! Oikeastaan kun ajattelee että kyseessä käsikonsol  niin. näyttää jopa paremmalta kuin Wiin pelit (en mene vannomaan  tosin) Ainoa miinus tulee siitä että pelin aikana kun hahmot puhuvat  keskenään niin näyttävät harrastavan vatsasta puhumista, kun suut  eivät liiku. En ole koodari enkä graafinen suunnittelija mutta olisiko  se nyt niin vaikeaa ollut? Äänimaailma, kyllä tästä surround äänet  löytyvät :D jos varsinkin kuulokkeet päässä niin kuulee missä mököt  kulkee. Tästäkin iso plussa kun en odottanut niinkin hyvää  äänimaailmaa.   

Tässä nyt meinaa hieman kiire pukata päälle niin loppusanoiksi,  tykkäsin todella paljon tästä pelistä. Enemmän menty takaisin vanhaan  malliin selviytymiskauhun suhteen, vaikkakin normaalivaikeustasollakin  aika harvon pääsivät ammukset loppumaan kun vaan jaksaa skannata  piilotettuja ammuksia. Ehkä hieman liian helposti välillä sai green  herb nimisiä HP kasveja, välillä sai etsiä kissojen ja koirien kanssa.  Että rytmitys ei paras mahdollinen aina välillä. Jaksot tai tasot  käytiin episodeissa mikä toisaalta hyvä toisaalta huono,  välitallennuspisteitä oli ihan riittävästi että ei tarvinnut  suivaantua jos vaikka akku sattuisi loppumaan kesken eikä laturi ole  käden ulottuvilla. Tämä taas toisaalta helpotti peliä aika paljon  mielestäni. Aseita löytyy runsain mitoin (ainakin Raid modessa) ja  käyttäytyvät eri tavalla kaikki. Mutta joitain pieniä outoksia kuitenkin löytyy, esim MP5 konepistooli käyttää oikeasti (yleensä  ottaen poikkeuksia on) 9mm ammuksia, niin miksi peliin pitänyt laittaa  ase käyttämään siltikin machine gun ammuksia :D tosin tässä pelissä  oli laitettu pistol ammo, shotgun ammo, rifle ammo, machine gun ammo  sekä magnum ammo. Eli menee lähinnä aseen kategorian mukaan ammukset.  Mutta joka tapauksessa, hyvä peli, pelätä sai välillä, rapeat 9h meni  itsellä normaalilla vaikeustasolla (tutkin kuitenkin paikat melko  tarkkaan mutta varmasti jotain jäi näkemättä) uusi kierros  suunnitteilla kun Zelda läpi. Tosin Hell vaikeusasteella.  Sattumanvaraista Raidausta voisi kyllä harrastaa, se onkin MP muoto  tässä pelissä ja itse pidin ainakin mitä sitä kokeilin.


Tähän väliin myös pakko sanoa että tämä on minun eri paikkaan kirjoittamani arvostelu niin voi olla ihmeellisen näkönen kun en osaa tätä paskaa käyttää. Enkä jaksa opetella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti